Asukkaan tietopankki

Asukkaan tietopankki

Millaisista asioista voin olla yhteydessä huoltoyhtiöön?

Oman talon huoltomieheen kannattaa olla virka-aikana yhteydessä silloin, kun on kyse esim. huoneiston pattereita koskevasta ongelmasta tai muusta pienestä viasta.

Oma huoltomies myös tuntee talon parhaiten, joten hän osaa neuvoa monenlaisissa asioissa.

Huoltomiehet kiertävät ja tarkastavat joka päivä hoitamiensa talojen ulkoalueet. He eivät kuitenkaan aina ennätä päivittäin käydä esimerkiksi kaikissa rappukäytävissä. Siksi on tärkeää, että myös asukkaat ovat aktiivisia ja ilmoittavat havaituista vioista huoltoyhtiölle.

Huoltoyhtiö ei (pl. hätätapaukset) käy huoneistoissa ilmoittamatta asiasta etukäteen asukkaille.

Isännöitsijätoimisto vastaa mm. seuraavista asioista: isännöitsijäntodistukset, vastikkeet ja muu maksuliikenne, isommat remontit, hallinnolliset ja muut taloyhtiön asiat, autopaikat jne.

Miten voin ottaa yhteyttä huoltoyhtiöön?

Soitto omalle huoltomiehelle on usein paras tapa, sillä hän tuntee talon parhaiten ja osaa esittää tarkentavia kysymyksiä esimerkiksi huoltopyynnön osalta. Toimistoon ja työnjohtajalle voi soittaa tai lähettää sähköpostia. Huoltomiestä voi myös nykäistä kadulla hihasta.

Huoltomiehet ovat tavoitettavissa omista numeroistaan arkisin klo 7.00-15.30. Muina aikoina puhelut ohjautuvat päivystäjälle.

Pyydämme tekemään vikailmoitukset ensisijaisesti soittamalla suoraan omalle huoltomiehelle 
tai vikailmoituslomakkeella ›

Huomioithan, että sähköpostia ei seurata aktiivisesti päivystysaikana. Kiireelliset asiat (kuten esimerkiksi vesivahingot) tulee aina ilmoittaa puhelimitse. 

Tekstiviesti ei ole suositeltava yhteydenottotapa, sillä työntekijän ollessa esimerkiksi lomalla viestiä ei todennäköisesti lueta pitkään aikaan. Tekstiviestit eivät myöskään välity päivystäjälle toisin kuin puhelut.

Huomioithan että huoltomiehiä ei kannata tavoitella ensisijaisesti WhatsApp-puhelulla tai -viestillä.

Mistä löydän oman taloni huoltomiehen yhteystiedot?

Talon nimikkohuoltomiehen puhelinnumero on rappukäytävän ilmoitustaululla olevassa yhteystietokortissa tai ulko-oveen kiinnitetyssä tarrassa. Voit katsoa yhteystiedot myös yhteystietosivuiltamme.

Työajat ja päivystys

Huoltomiesten säännöllinen työaika on arkisin 7:00-15:30 (talvikaudella usein lumitöiden vuoksi 6:00-14:30).

Muina aikoina kiireellisistä asioista huolehtii päivystäjä, jolle kaikki saapuvat puhelut ohjautuvat.

Päivystäjä pyrkii elämään normaalia arkea kotonaan, vaikka onkin valmiudessa hätätilanteiden varalta.

Pyydämme kunnioittamaan päivystäjän yöunia ja ottamaan yhteyttä päivystykseen vain sellaisissa asioissa, jotka vaativat välittömiä toimenpiteitä, eivätkä missään tapauksessa voi odottaa seuraavaan arkipäivään. Tällaisia ovat mm. ovien avaukset ja vesivahingot. Päivystysaikana suoritetusta työstä taloyhtiötä laskutetaan erikseen.

 

Sähköpostia ei seurata aktiivisesti päivystysaikana. Kiireelliset asiat (kuten esimerkiksi vesivahingot) tulee aina ilmoittaa puhelimitse. 

Asukkaan vastuut

Asukkaan tulee itse huolehtia muutamista huoneiston kunnossapitoon liittyvistä asioista.

Tällaisia ovat mm.

  • lattiakaivojen säännöllinen puhdistus ja viemäritukosten ennaltaehkäisy sekä ilmoittaminen tukoksista
  • lamppujen ja huoneistokohtaisten sulakkeiden vaihto
  • huoneiston sisäpuolisiin osiin liittyvät asiat, esim. sisäikkunoiden tiivisteet

Tarkempaa tietoa löydät Kiinteistöliiton julkaisemasta vastuunjakotaulukosta.

Vastuunjako

Kuuluuko suihkuletku asukkaan vastuulle? Kuka vastaa ikkunoiden tiivisteistä? Suuntaa antava taulukko vastuun jakautumisesta osakkaan ja taloyhtiön välillä.

Ohjeita & vinkkejä

Viemäri on tukossa, mitä voin tehdä?

Käsienpesualtaan hajulukon puhdistuksen vastuu on taloyhtiöllä. Asukkaan tulee kuitenkin itse huolehtia siitä, että viemäri ei tukkeudu. Asukkaan tulisi myös itse säännöllisesti puhdistaa lattiakaivo niiltä osin kuin se ilman työkaluja on mahdollista. Asukkaalla on
velvollisuus ilmoittaa viemärin tai lattiakaivon tukkeutumisesta huoltoyhtiölle.

Lue lisää »

Usein kysyttyä

Muuttajalle

Huoltoyhtiö vaihtaa nimet oviin ja summeritauluihin muuttoilmoituksen perusteella. Muuttoilmoituksen voi tehdä näillä verkkosivuilla olevalla lomakkeella.

Muuttoilmoitus tulee tehdä Digi- ja väestötietovirastoon (lakisääteinen ilmoitus viikon kuluessa muutosta, lisätietoja saat Digi- ja väestötietoviraston sivuilta), huoltoyhtiölle ja isännöitsijälle.

Maistraattiin tehty muuttoilmoitus ei välity huoltoyhtiölle. Muuttoilmoituksen perusteella huoltoyhtiö vaihtaa nimet oviin ja summeritauluihin. Huoltoyhtiö voi avata oven vain huoneistossa kirjoilla oleville asukkaille, mikäli avain on esim. unohtunut kotiin.

Kyllä. Näin huoltoyhtiön asukasrekisteri pysyy ajan tasalla eikä myöhemmin tule epäselvyyksiä asukkaiden suhteen. Samalla lomakkeella on mahdollista ilmoittaa myös saunavuoron lopettamisesta. Muistathan ilmoittaa muutoksista myös isännöitsijälle.

Huoltomiestä voi pyytää varaamaan alueen puomeilla. Emme kuitenkaan voi vastata siitä, että puomit pysyvät paikoillaan, sillä esimerkiksi autoilijat saattavat siirrellä niitä. Mikäli haluat varata katualueen virallisesti käyttöösi tulee lupa siihen hakea hyvissä ajoin Helsingin kaupungilta. Lisätietoa katualueen vuokrauksesta

Taloyhtiöllä on yleensä ainakin yhdet tikkaat, joita voi pyytää huoltomieheltä lainaksi.

Asiaa kannattaa tiedustella huoltoyhtiöstä jo taloon muutettaessa. Joissakin taloyhtiöissä on käytössä yleisavain, joka on myös huollon hallussa. Yleisavainkaan ei välttämättä sovi kaikkiin huoneistoihin, sillä osa niistä on voitu sarjoittaa erikseen. Lisäksi ovessa voi olla erillinen turvalukko. On asukkaan/osakkaan itsensä päätettävissä, luovuttaako hän avaimen huoltoyhtiölle.

Postilähetykset jaetaan lähetykseen merkityn osoitteen mukaisesti, ellei vastaanottajalla ole voimassa olevaa osoitteenmuutosta tai sopimusta jakelun keskeytyksestä.

Ovien avaukset

Huoneiston ovi voidaan avata vain huoneistossa kirjoilla olevalle henkilölle, joka pystyy todistamaan henkilöllisyytensä ja asumisoikeutensa luotettavalla tavalla.

Mikäli asukas ei ole tehnyt muuttoilmoitusta, eikä hänen tietojaan löydy talonkirjasta, ei huollolla ole oikeutta avata ovea.

Ovea ei myöskään voida avata jos huoltoyhtiöön ole toimitettu huoneiston avainta, eikä lukkoa ole sarjoitettu yleisavaimelle.

Tällaisessa tapauksessa voit esittää henkilöllisyystodistuksen lisäksi esimerkiksi vuokrasopimuksen josta käy ilmi että olet asunnon haltija.

Ovien avaukset eivät kuulu huoltosopimuksen kuukausihintaan, vaan ne ovat erikseen veloitettavaa työtä. Maksu suoritetaan käteismaksuna oven avaavalle huoltomiehelle (ko. maksu on palkkatulon lisä, jonka huoltomies on velvollinen ilmoittamaan verotuksessaan).

Ovenavausmaksuja jouduttaisiin nostamaan tuntuvasti nykyisestä, mikäli maksut alettaisiin kierrättää laskutusjärjestelmän kautta ja tulouttaa asianomaisille huoltomiehille.

Emme valitettavasti voi avata ovea tällaisissa tilanteissa. Asunnon vuokraajan tulee sopia majoittujan kanssa käytännöistä avaimien katoamisen tai unohtamisen varalta.

Arjen ongelmat

Asiasta kannattaa aina ilmoittaa heti huoltomiehelle, joka osaa arvioida tilanteen kiireellisyyden. Mikäli tilanne ei ole akuutti, pyritään se hoitamaan virka-ajan puitteissa.

Patterin säätöpyörää vastapäivään käännettäessä patteri “aukeaa” eli alkaa lämmetä. Vastaavasti myötäpäivään eli “kiinni” käännettäessä patteri viilenee. Mikäli tämä ei auta, kannattaa ottaa yhteyttä huoltoon. Termostaatti saattaa myös sulkea patterin, mikäli patteri on peitettynä verholla tai aurinko lämmittää patteria ympäröivää ilmaa. Termostaatti mittaa ympäröivän ilman lämpötilaa ja lämpötilan noustessa tavoitetason yläpuolelle termostaatti sulkee patteriventtiilin ja veden virtaus patterissa pysähtyy.[

Huoneistojen sisälämpötilan tavoitetaso (Suomessa) on 22 +/- 1 °C. Tällöin lämmitysjärjestelmä toimii oikein.

Jos esim. patteri tai jokin vesikaluste kuten wc tai viemäri vuotaa, ota heti yhteyttä huoltoyhtiöön. Huoltomies tulee arvioimaan tilanteen vakavuuden. Ensiavuksi tulee lattiat suojata asettamalla astia tiputtavan kohdan alle.

Palovaroittimet ovat asukkaan vastuulla, mutta huoltomieheltä voi tarvittaessa pyytää apua esim. paristojen poistoon, mikäli asukas ei saa itse sitä tehtyä.

Turvallisuus

Epäillystä tulipalosta tulee aina ilmoittaa palokunnalle, joka pyytää huoltoyhtön edustajan tarvittaessa paikalle.

Huoltoyhtiöllä ei ole oikeutta mennä asuntoon tai päästää sinne muita kuin asunnossa kirjoilla olevia henkilöitä silloinkaan kun kyseessä on epäilty kuolemantapaus tai muu henkeä tai terveyttä uhkaava tilanne. Uhkaavista tilanteista tulee ilmoittaa poliisille, joka tarvittaessa kutsuu huoltoyhtiön edustajan paikalle.

Huoltoyhtiöllä ei ole voimankäyttöoikeutta. Mikäli asukas on tilanteessa, jonka hän kokee uhkaavana, tulee hänen ilmoittaa poliisille.

Muut asiat

Asukkaan tulee lähtökohtaisesti itse järjestää urakoitsijalle pääsy huoneistoon. Mikäli asukas haluaa urakoitsijan käyttävän kiinteistöhuollon hallussa olevaa avainta, tulee asukkaan informoida huoltoyhtiötä asiasta etukäteen esim. sähköpostitse.

Talonkirjaotteen huoneistossa asuvista henkilöistä laatii kiinteistöhuollon edustaja. Voit soittaa toimistoomme tai lähettää sähköpostia.

Isännöitsijäntodistuksen laatii isännöitsijä osakkeenomistajan pyynnöstä.

Ota yhteyttä huoltoyhtiön toimistoon. Joissakin taloyhtiöissä saunavuoroista vastaa isännöitsijä, mutta ohjaamme sinut tarvittaessa eteenpäin.

Asukaspysäköintitunnus haetaan Helsingin kaupungilta kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelusta. Sitä varten ei tarvita erillistä todistusta, vaan asukkaan tiedot tarkistetaan väestörekisteristä. Lisätietoa asukaspysäköintitunnuksesta

Autopaikkatilanteen saat selville isännöitsijätoimistosta.

Mikäli kyseessä on vanhan mallinen Abloy classic -avain, Abloy ura-avain tai mustapäinen Abloy Exec-avain, voi asukas itse käydä teettämässä kopion lukkoliikkeessä tai suutarilla.

Uudemmat avaimet, esim. Abloy Sento sekä sähköisesti toimivat avaimet tulee tilata isännöitsijän kautta. Tilauksen voi tehdä osakas tai hänen valtuuttamansa henkilö.

Mikäli antenniverkoissa tai internet-yhteyksissä ilmenee ongelmia, tulisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan (esim. DNA).

Taloyhtiön omiin laajakaistoihin liittyvissä asioissa osaa parhaiten vastata isännöitsijä.

Jätekuljetusten ongelmatilanteissa kannattaa ensisijaisesti ottaa yhteyttä suoraan HSY:n (tai muun toimijan, mikäli tiedossa) asiakaspalveluun.

Mikäli toivotaan esim. jäteastioiden tyhjennysvälien tihentämistä, kannattaa asiasta olla yhteydessä isännöitsijään.

Taloyhtiö vastaa ainoastaan normaaleiden talousjätteiden poiskuljetuksesta. Muutto- ja remonttijätteet on jokaisen itse hoidettava pois kiinteistöltä. Lisätietoa HSY jätehuolto puh. 09 1561 2110 tai HSY:n verkkosivuilta.

Juhannuksen aukioloajat

Torstaina 22.6. suljemme klo 13.00.

Juhannusaattona 23.6. molemmat toimistomme on suljettu.

Päivystyksemme palvelee kiireellisissä asioissa 24 h.

Kiinteistöhuolto Määttä toivottaa hyvää juhannusta!

Joulun aukioloajat

Kruununhaan toimisto suljetaan perjantaina 22.12. klo 14.00.

25.-26.12. sekä 1.1. molemmat toimistomme on suljettu.

Kiinteistöhuolto Määttä toivottaa rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!